Lauantai 18.5.2024

klo 10-17

Lauantain messupäivän juontaa Altti Kiuru.

Altti Kiuru on tamperelainen kulttuurialan monitoimija, jolle työpäivä taiteen ja luovuuden luona on lahja itsessään. Nuorena herännyt kiinnostus teatteria kohtaan on innostanut häntä tutkimaan kaikkea valaisimista äänipöytiin. Altti on esiintynyt kesäteatterilavoilla ja juontajana erikokoisissa tapahtumissa. Hän nauttii pitkistä junamatkoista kirjan kanssa, sekä hitaista aamuista tummapaahtoista kahvia nauttien örinä-hevin soidessa.

Sisähalli

KLO 10:15-10:30

Jari Haapaniemi

Messujen avaussanat, Pirkanmaan yrittäjien puheenjohtaja Jari Haapaniemi

KLO 10:45-11:00 & 12:30-12:45

Ville Viking

Ville Viking viihdyttää lavalla / Viking Linen risteilyetukortteja onnenpyörän palkintoina Nokian yrittäjien osastolla D10.

KLO 11, 13 & 15

Uniikkien lasihelmikorujen työnäytökset

Anikakorun H3-osastolla pääset näkemään, miten lampputekniikalla tehdään
lasihelmiä Muranon lasitangoista. Puolen tunnin työnäytökset ovat klo
11, 13 ja 15.
Kuuma 1500-asteinen liekki saadaan aikaan hapella ja kaasulla.
Ikaalisten käsi- ja taideteollisuus oppilaitos on
ainoa koulu Suomessa, missä tätä ainutlaatuista tekniikkaa opetetaan.
Käsityötä alusta loppuun – tule ja ihastu!

KLO 11:30-12:00

Kirsi Elina Kallio

Kirjailijahaastattelu: Kirsi Elina Kallio on siurolainen työelämän kehittäjä, tietokirjailija ja kouluttaja. Kirsin esikoisteoksen, Moderni johtaja. Työsuhteiden johtamisesta toiminnan johtamiseen (Kauppakamari 2023) on kuvattu olevan ”syvällisin ja oivaltavin Suomessa kirjoitettu kirja johtamisesta ja yrityksen toiminnan kehittämisestä” (Marco Mäkinen, TBWA). Katso lisää: www.kirsielinakallio.fi

KLO 11:30-12:00

Johanna Hulkko

Kirjailijahaastattelussa Johanna Hulkko. Johanna Hulkko on kirjailija ja luovan kirjoittamisen opettaja. Hän on kirjoittanut Nokialle sijoittuvan, nyt jo 13-osaisen Geoetsivät-sarjan ahmimisikäisille lapsille.

Veera Ahlgren

Leena Hirvonen

Nokian Uutisten entinen päätoimittaja, nykyinen viestinnän yrittäjä ja tietokirjailija, Leena Hirvonen tietää, millaista on pusertaa kansiin elämää suurempi tarina. Esikoiskirja Kirurgina Ruandassa (WSOY) kertoo suomalaisen kenttäkirurgin työstä Afrikassa, Ruandan kansanmurhan keskellä 1994. Millaista tarinan kuuleminen ja kertominen? Mitä projekti on opettanut yhteistyöstä, kirjoittamisesta tai meistä, ihmisistä? Leena on mukana messujen kirjakeskusteluissa ja tavattavissa Nokian yrittäjien messuosastolla D10 klo 12:00-13:00.

13:00-13:45

Alakoulujen Talent

Nokian alakoulujen Talent -kilpailun finaali
Tule katsomaan ja kannustamaan taitavia talentteja!

KLO 14:20-14:30

Alakoulujen Talent palkintojen jako

Nokian alakoulujen Talent -kilpailun finaalin palkintojen jako

KLO 16:15-16:45

Jamila Dance

Nokialainen Tanssiryhmä ”Jamila Dance”, Mila Tannermaan johdolla.

Tämä porukka on täynnä tanssin ystäviä, jotka ovat sinnikkäitä
harjoittelemaan. Lavalla esiintyessään ryhmästä huokuu tunteet ja
elämän ilo. Odotettavissa on fuusio-, mustalaistanssit sekä erilaiset
itämaiset tanssinumerot.

Ulkoalue

KLO 10:00-17:00

Nokian partio

Nokian Partiotyttöjen ja Pirkan Poikien osastolla pääset testaamaan
jännittäviä pakopelitelttoja sekä tutustumaan partiotoimintaan.
Osastolla pääset nauttimaan myös nuotioherkuista.
nokianpartiotytot.fi
facebook.com/NokianPartiotytot
instagram.com/nokianpartiotytot
facebook.com/partiolippukunta
instagram.com/pipo_partio

KLO 10:00-14:00

Ihaamaan ponien talutusratsastus ja kärryajelu

Ihaamaa on Ylöjärven Karhella sijaitseva talli, jonka toiminnan
keskiössä on erityisryhmille tarjottava hevosavusteinen toiminta.
Lisäksi tallilla on pienimuotoista ratsastustuntitoimintaa ja
kesäleirejä, sekä erikseen räätälöityjä tapahtumia.

La klo 10-14 Ratsastus- tai ajokierroksen hinta on 5 euroa, maksutapoina käteinen, kortti tai mobilepay.

www.facebook.com/ihaamaa

ToyToy

ToyToy Heittorenkaat on kotimainen Avainlipputuote! Tule testaamaan ja
kisaa vaikka kaverin kanssa!

– Kaikki heittää, teräsrenkaat kestää –

www.toytoy.fi

Heittiksen löydät Ravintolamaailman naapurista.

KLO 10:00-17:00

Kirjastoauto

KLO 10:00-17:00

Tivoli

Tivoli Daniel Laine, tuo messuille erilaisia tivolilaitteita, jättiliukumäkiä, pomppulinnoja sekä erilaisia pelejä! Tervetuloa nauttimaan koko perheen tivolitunnelmasta!

KLO 12:00-13:00

Nokian Seudun Asukkaat

Nokian Seudun Asukkaat: Viisas hybridivoimala, sähköauton lataaminen kotona, sähkötehon vuorottelu, asumisen energiankulutus.

KLO 12:00-15:00

Suomen Karva-Kaverit

Suomen Karva-Kaverit esittelee vapaaehtoistoimintaansa ulkoalueella – pääset myös rapsuttelemaan ihania koiria!

Ulkolava

KLO 10:00-10:20

Pirkan opiston Tanssikoulun balettitanssijat

KLO 12:00-13:00

Nokian Seudun Asukkaat

Viisas hybridivoimala, sähköauton lataaminen kotona, sähkötehon vuorottelu, asumisen energiankulutus

KLO 14:00-14:20

Nokian Työväenteatteri

Mitä Metsätien kievarissa oikeastaan tapahtuu? Näytelmän käsikirjoittaja/ohjaaja Heli Pitkänen ja näyttelijät raottavat hieman salaisuuden verhoa… Musiikin ja näyttävän puvustuksen luomassa tunnelmassa. Tervetuloa katsomaan! (ulkolava parkkipaikalla) – Sisähallista teatterin löytää messupaikalta F11.

KLO 14:30-15:30

Jamila Dance

Nokialainen Tanssiryhmä ”Jamila Dance”, Mila Tannermaan johdolla.

Tämä porukka on täynnä tanssin ystäviä, jotka ovat sinnikkäitä
harjoittelemaan. Lavalla esiintyessään ryhmästä huokuu tunteet ja
elämän ilo. Odotettavissa on fuusio-, mustalaistanssit sekä erilaiset
itämaiset tanssinumerot.

Sunnuntai 19.5.2024

klo 10-16

Sunnuntain messupäivän juontaa Sanna Laitinen.

Sanna on monipuolinen tapahtuma- ja TV-juontaja yli 10 vuoden kokemuksella – hän on juontanut satoja tapahtumia niin yritys- kuin kuluttajatapahtumissakin, moderoiden seminaariohjelmaa, juontaen iltatilaisuuksia ja luoden jokaiseen tapahtumaan juuri oikeanlaisen tunnelman. TV-debyyttinsä Laitinen teki kesällä 2023 Extremerun-tapahtuman ympärille rakentuvan TV-ohjelman juontajana. Sanna on juontanut myös yhdessä Suomen eturivin juontajien, kuten Mikko Leppilammen ja Ile Uusivuoren kanssa.

Sisähalli

KLO 11, 13 & 15

Uniikkien lasihelmikorujen työnäytökset

Anikakorun H3-osastolla pääset näkemään, miten lampputekniikalla tehdään
lasihelmiä Muranon lasitangoista. Puolen tunnin työnäytökset ovat klo
11, 13 ja 15.
Kuuma 1500-asteinen liekki saadaan aikaan hapella ja kaasulla.
Ikaalisten käsi- ja taideteollisuus oppilaitos on
ainoa koulu Suomessa, missä tätä ainutlaatuista tekniikkaa opetetaan.
Käsityötä alusta loppuun – tule ja ihastu!

KLO 13:00-13:20

Mira Potkonen

Mira Potkonen, suomalainen nyrkkeilijä, olympiamitalisti ja Euroopan
mestari. Nokialainen Mira Potkonen toimii Personal Trainerina, ohjaa pientreeniryhmiä, Boxing & Power -tunteja, kuntonyrkkeilyä sekä yksityisasiakkaita monipuolisesti. Mira myös luennoi omasta urheilu-urastaan ja kertoo kahden pienen lapsen äitinä matkastaan kohti omia tavoitteita. Mira Potkonen on kouluttautunut myös psyykkiseksi valmentajaksi, joka onkin hyvä lisä luentojen ja valmennusten sisältöihin. Miraa pääsee tapaamaan yrittäjien osastolla D10 klo 13.30-14.30.

KLO 13:20-14:00

LC Nokia Lotus muotinäytös

LC Nokia Lotus muotinäytös, artistina Kaija Pohjola

KLO 15:00-15:20

Siuron Koski-Teatterin Fantasiamuotinäytös

Siuron Koski-Teatterin Fantasiamuotinäytös – tule
hämmästelemään mitä kaikkea upeaa teatterin puvustosta voikaan löytää!

KLO 11:00-11:45, 13:00-13:45 & 15:00-15:45

Taikuri Aatun lähitaikuutta

Aatu Itkonen on tamperelainen esiintyjä, juontaja, taikuri, sekä DJ. Hän on esiintynyt liki kymmenen vuotta kaikenlaisissa, sekä aikuisten että lasten tilaisuuksissa ja tapahtumissa ympäri Suomea. Nuori yrittäjä tuottaa myös itse tapahtumia ja tarjoaa DJ- ja tekniikkapalveluita ympäri Suomen. Aatu on tuttu näky myös useista  televisio-ohjelmista, joko juontajana tai taikurina. Viimeisimpänä hänet muistetaan paitsi Tiedä ja Voita LIVE -ohjelman vetämisestä Nelosella myös Talent Suomi -ohjelman semifinalistina. Aatu tekee lähitaikuutta ja jakaa ilmapalloeläimiä sekä sisä- että ulkohallissa sunnuntaina 19.5.2024 klo 11-11.45, 13.00-13.45 ja 15-15.45. Aatun löydät sisähallista Tuotanto MultiTalenttien osastolta E11.

Ulkoalue

KLO 11:00

Nokian Kymppi

Jo perinteeksi muodostunut Nokian Kymppi järjestetään jälleen yleisötapahtumana – ja tällä kertaa Messut Nokialla -tapahtuman yhteydessä. Nokian Kymppi on maksuton yleisötapahtuma eikä sinne tarvitse ilmoittautua erikseen. Kaikille lenkin kiertäjille on varattu liikunnallisia palkintoja! Tule mukaan nauttimaan liikunnasta, hyvästä seurasta ja kauniista maisemista! Nokian Kymppi aloitetaan klo 11:00 alkuverryttelyllä Tapio Rautavaaran kentällä.

Tilaisuuden avaa Nokian kaupunginjohtaja Eero Väätäinen. Yhteinen startti kaikille matkoille (2km, 5km ja 10km) noin klo 11:15. Kaikki osallistujat palkitaan!

ToyToy

ToyToy Heittorenkaat on kotimainen Avainlipputuote! Tule testaamaan ja
kisaa vaikka kaverin kanssa!

– Kaikki heittää, teräsrenkaat kestää –

www.toytoy.fi

Heittiksen löydät Ravintolamaailman naapurista.

KLO 10:00-17:00

Nokian partio

Nokian Partiotyttöjen ja Pirkan Poikien osastolla pääset testaamaan
jännittäviä pakopelitelttoja sekä tutustumaan partiotoimintaan.
Osastolla pääset nauttimaan myös nuotioherkuista.
nokianpartiotytot.fi
facebook.com/NokianPartiotytot
instagram.com/nokianpartiotytot
facebook.com/partiolippukunta
instagram.com/pipo_partio

KLO 12:00-15:00

Suomen Karva-Kaverit

Suomen Karva-Kaverit esittelee vapaaehtoistoimintaansa ulkoalueella – pääset myös rapsuttelemaan ihania koiria!

KLO 10:00-16:00

Tivoli

Tivoli Daniel Laine, tuo messuille erilaisia tivolilaitteita, jättiliukumäkiä, pomppulinnoja sekä erilaisia pelejä! Tervetuloa nauttimaan koko perheen tivolitunnelmasta!

Ulkolava

11:30-11:40

Jaakoppi Tontun kesäjumppa – Nokian Etunäyttämö

Jaakoppi Tontun kesäjumppa. Mukana muitakin kuvan kaveruksia.

Jaakoppi Tontun kesäjumppa on n. 10min pituinen

KLO 12:00-13:00

Nokian Seudun Asukkaat

Viisas hybridivoimala, sähköauton lataaminen kotona, sähkötehon vuorottelu, asumisen energiankulutus

13:15-13:30

Joogahymyn Joogavartti

Joogahymyn Joogavartti, jossa hengähdetään, annetaan lempeitä avauksia keholle ja meditoidaan seisten.

13:30-13:45

Mielenparkin luento

Mielenparkin luento: Eteeristen öljyjen vaikutus tunteisiin. Miten eteeriset öljyt vaikuttavat? Onko sinulla vaikeuksia nukkua? Stressaako kiireinen elämä? Tunnetko olosi alakuloiseksi? Tule kuuntelemaan miten eteeriset öljyt voisivat tukea mielesi ja kehosi tasapainoa.

13:45-14:30

Itämainen tanssiesitys

Itämainen tanssiesitys: Jamila Dance, Raqs Jamila, Bellydance Team, Haremen Helmet

15:00-15:30

Los Antonios

Los Antonios – hyväntuulista, vauhdikasta ja tanssittavaa latino-bilemusiikkia